LAURI JÄÄSKELÄINEN Arkkitehtuuria rakennusten käyttäjille Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professorin virasta vuonna 2002 eläköitynyt arkkitehti Kaj Nyman on tullut tunnetuksi modernismin kriitikkona. Uusin teos Arkkitehtuuri, käyttäjän taide jatkaa ja summeeraa Nymanin teesejä. Teos on tuttua poleemista Kaj Nymania, höystettynä eräänlaisella pienoiselämäkerralla, josta ei siitäkään itsekritiikkiä puutu. Nuorena vastavalmistuneena arkkitehtina hän pääsi töihin Helsingin maalaiskunnan, sittemmin Vantaan, yleiskaava-arkkitehdiksi vuonna 1966. Vuosi siitä eteenpäin Nyman oli alle 30-vuotiaana kaavoituspäällikkö. Pääkaupunkiseudulla ja muissakin suurissa kaupungeissa elettiin aluerakentamisen aikaa. Muutama vuosi riitti ja Nyman hakeutui pääkaupunkiseudun yhteistyöelimen, myöhemmin YTV, leipiin. Jo siinä vaiheessa Kaj Nyman lähti julkisesti arvioimaan ja kritisoimaan aluerakentamisen myötä rakentuneita betonilähiöitä. Helsingin…
ANNI KYTÖMÄKI Entisen ammattivalittajan tunnustuksia Luultavasti jokainen rakentamisen parissa työskentelevä tietää hänet. Ammattivalittajan. Hänet, joka laatii kaavoista, infrahankkeista, yksittäisistä rakennuksista ja pohjimmiltaan mistä tahansa suunnitelmista muistutuksia kuntaan ja sen jälkeen vielä valituksia oikeusasteisiin. Suomessa on syntynyt runsaasti kansalaiskeskustelua ja kannanottoja esimerkiksi harjujen soranotto- ja hakkuusuunnitelmista. Kuva kirjoittajan kotikonnuilta Ylöjärveltä, Soppeenharjun virkistysalueelta, jonka metsiä on puolustettu myös muistutuksin ja valituksin.Ammattivalittajan titteli kalskahtaa negatiiviselta. Syntyy mielikuva henkilöstä, joka iltakaudet naputtelee valituksia ja nauttii, kun saa haitata yhteiskunnan kehitystä.Todellisuus on kaukana oletuksesta, ainakin siltä osin kuin olen päässyt aihetta tarkastelemaan.Olen noin 25 vuotta toiminut luontojärjestöissä, pääasiassa vapaaehtoisena, mutta hetken myös työntekijänä. 2010-luvun taitteessa,…
JARMO LESKELÄ Uudelleenkäytettävien rakennustuotteiden kelpoisuus Kelpoisuuden osoittamisen säädöksiä, käytäntöjä ja haasteita. Excel-työkalu, tulkintakortti ja opas avuksi kelpoisuuden osoittamiseen. Vaatimukset riippuvat käyttökohteesta.Tuotekelpoisuuden säädöstilanneVoimassa oleva EU:n rakennustuoteasetus ja sen pohjalta laaditut yhdenmukaistetut tekniset eritelmät koskevat tehdasvalmisteisia, laadunvalvonnan ja laadunvarmennuksen piirissä olevia rakennustuotteita, jotka saatetaan ensimmäistä kertaa markkinoille, joko maksua vastaan tai maksutta. Rakennustuoteasetuksen ja teknisten eritelmien uudistamisessa pyritään edistämään rakennustuotteiden uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Uudistus vie kuitenkin vuosia aikaa ja sitä ennen on toimittava kansallisten säädösten mukaisesti.Ympäristöministeriö on tiedotteessaan 21.6.2022 todennut, että uudelleenkäytettävää rakennustuotetta ei tarvitse CE-merkitä, jos tuotetta ei olennaisesti muuteta. Uudelleenkäytettävän tuotteen kelpoisuus osoitetaan rakennuspaikkakohtaisesti. Tuotteen kelpoisuus käyttökohteeseen tulee aina varmistaa,…





