IN MEMORIAM Pekka Kangas in memoriam Ympäristöministeriön ylijohtajan virasta vuonna 2008 eläkkeelle siirtynyt oikeustieteen kandidaatti Pekka Kangas menehtyi pitkällisen sairauden jälkeen 5.11.2024. Hän oli syntynyt Turussa 26.7.1944.Pekka Kangas oli alueidenkäytön lainsäädännön osaajia. Hän aloitti virkauransa vuonna 1970 sisäasiainministeriössä, jolle ennen ympäristöministeriön perustamista kuuluivat kaavoitus- ja rakennusasiat. Ympäristöministeriössä Pekka sai toukokuussa 1996 johtaakseen toimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus maankäytön suunnittelua ja rakentamista koskevan lainsäädännön kokonaisuudistukseksi. Toimikunnan yksimielinen mietintö valmistui joulukuussa seuraavana vuonna.Toimikunnan mietinnön pohjalta säädettiin maankäyttö- ja rakennuslaki. Toimikunnan ripeästi edennyttä työtä avustivat lukuisat alatyöryhmät. Niistä mainittakoon rakentamisen vastuukysymyksiä sekä rakentamista ja sen valvontaa selvittäneet ryhmät. Pekka Kankaan rooli oli…
LAURI JÄÄSKELÄINEN Earth Matters Collaboratorio Oy on luonnonmukaisiin materiaaleihin erikoistunut helsinkiläinen suunnittelutoimisto. Arkkitehti Kristiina Kuusiluoma (Collaboratorio Oy) esitteli Puupäivillä Jyväskylän Kuokkalaan juuri valmistunutta asuinkerrostalokokonaisuutta Kuokkalan Kalon.Kuokkalan KalonArkkitehti Kristiina Kuusiluoma esitteli Puupäivillä kaksi toimiston viimeaikaista työtä. Jyväskylään lokakuussa 2024 valmistunut Kuokkalan Kalon on viidestä eri rakennuksesta koostuva, 161 asuntoa käsittävä, suurimmalta osin ARA-rahoitteinen kokonaisuus. Kuokkalan puukirkon naapurustossa sijaitseva, kreikan kielen eettisesti hyvää tarkoittavasta sanasta kalon nimensä saanut kohde on Asuntoreformikilpailun 2018 voittajatyö.Päärakennusmateriaaleina on ollut CLT-tilaelementit. Ylijäämämateriaaleja on hyödynnetty aina kun mahdollista. Umpikortteliperiaatteelle ryhmittyneissä rakennuksissa on hulppeat yhteiskäyttöiset kokoontumis-, sauna-, keittiö- ja pesulatilat. Käytössä on myös pienimuotoinen verstas. Autopaikkoja ei ole kuin…
MARKKU HIENONEN Topten jalkautui Pohjois-Suomeen ja Kaakonkulmalle Taustaa Topten-kortistostaMaankäyttö- ja rakennuslaki MRL sekä sitä tarkentava maankäyttö- ja rakennusasetus MRA ovat voimassa vielä vuoden loppuun. Molemmat ovat kuitenkin siinä määrin yleispiirteisiä ”raameja”, että tarkemmat ohjeet ovat osoittautuneet tarpeellisiksi. Ympäristöministeriön ja eri järjestöjen julkaisemat täydentävät ohjeet ovat olleet ei-velvoittavia, mutta hyvin tärkeitä malleja ja esimerkkejä kelvollisista toimintatavoista.Uusi pian voimaan astuva rakentamislaki ja sitä tarkentavat asetukset tarvinnevat vastaavaa täydentävää ohjeistusta, kun niitä aletaan soveltaa käytäntöön.Suomen suurimpien kuntien rakennusvalvonnat ovat tehneet määrätietoista yleisimpien haasteiden ratkaisemiseen keskittynyttä kehitystyötä pääosin omakustanteisesti. Työtä on tehty yhdessä rakennusalan muiden toimijoiden kanssa, ja tuloksena on ollut merkittävän laajuinen Topten-kortisto,…
LAURI JÄÄSKELÄINEN Painava teos arkkitehtuurimme vuosituhansista Apulaisprofessori Panu Savolainen, yhdessä valokuvaaja Aleks Talven kanssa, on koonnut yksiin kansiin nykyisen Suomen valtion alueen arkkitehtuurin historian. Esipuheessa Panu Savolainen toteaa, kuinka Suomen arkkitehtuurin historiasta on kirjoitettu yksittäisiä teoksia muutaman ison kirjastohuoneen verran. Arkkitehtuurin yleisesitysten määrä on niukempi. Savolainen mainitsee sotien jälkeen niistä keskeisimpinä Nils Erik Wickbergin (1959), Vilhelm Helanderin ja Simo Ristan (1987) sekä Riitta Nikulan (1993) teokset. Harri Hautajärven toimittama Rakennetun Suomen tarina oli osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa ja keskittyy itsenäisen Suomen aikaiseen arkkitehtuurin ja rakentamiseen (2017). Valokuvaajana toiminut Aleks Talve toteaa omassa esipuheessaan reilut kaksi vuotta kestäneen kuvitustyön olleen seikkailu.Teoksen…